Tuesday, 2 February 2010

31.1.-1.2.2010 Singapore

Sunnuntaina teimme siirtyman Kuala Lumpurista Singaporeen. Singapore on tosi kallis verrattuna muihin Kaakkois-Aasian maihin joten paatimme etta olisimme siella vain pari yota ja yrittaisimme nahda niin paljon kuin mahdollista yhdessa paivassa. Loydettyamme hostellin kello oli jo sen verran etta emme tehneet muuta kuin kavimme syomassa jonka jalkeen oli iltatoimien aika. Hyvin nukutun yon jalkeen, hostellissa oli panostettu patjoihin, lahdimme reippaina tutkimaan Singaporea. Hostellista paasimme metrolla nopeasti keskustaan ja kavelimme ympari-ampari jonkun aikaa kunnes loysimme kartan. Singapore on hyvin siisti ja puhdas kaupunki. Laki on maassa tosi tiukka. Esimerkiksi jos juot metrossa vetta tai mehua voit saada 500 singaporen dollarin suuruisen sakon joka on noin 250€. Purukumi on maassa kielletty ja huumeiden salakuljetuksesta saa kuolemantuomion. Singapore on ulkonaoltaan hyvin lansimaalainen. Esimerkiksi kun kavelimme historiallisella alueella olisimme yhta hyvin voineet olla Englannissa tai jossain muussa Eurooppalaisessa paakaupungissa. Arkkitehtuuri oli Singaporessa kiinnostavinta ja siella sekoittuu erilaiset tyylisuunnat, uusi ja vanha tyylikkaasti. Uusia rakennuksia rakennetaan joka kulmassa ja rakennuksista loytyy paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Muuten Singapore on hyvin businessoloinen. Kiinnostavaa oli esimerkiksi etta keskustassa kavellessa ei nakynyt mitaan erilaisia muotisuuntauksia vaan kaikki nayttivat ihan samanlaisilta. Kaikilla oli se yksi ja sama univormu. Tylsaa,tylsaa,tylsaa. Koska Singapore on tunnettu ruokakulttuuristaan kavimme nauttimassa lounaan yhdessa kaupungin ruokamarkkinoista ja soimme tunnettua pastettua riisia kanalla ja jalkkariksi tuoreita hedelmia ja hyvaa oli. Pitkasta aikaa kavimme myos taidemuseossa, design-galleriassa ja kaupungingalleriassa. Viimeksi mainitussa oli kaupunginsuunnittelu-nayttely ja Singaporella on suuria suunnitelmia. Ehdimme myos tehda visiitin Chinatowniin missa oli meneillaan valmisteluita kiinalaista uuttavuotta varten ja Pikku Intiassa missa maistelimme maukkaita intialaisia leivoksia. Noin kahdeksan tunnin kiertamisen jalkeen otimme metron takaisin hostellille ja kavimme syomassa viereisilla ruokamarkkinoilla. Loppujen lopuksi, me tykattiin Singaporesta ja me muutetaan sinne kun ollaan isoja!








1 comment:

  1. moi, singapore on kiva, suosittelen city legend kompleksin K-BOX karaokepaikkaa, siella voi nauttia virvokkeita ja laulaa karaokea yksityisboksissa. iso systeemi jossa on kymmenia pienia bokseja joihin voi tilata seinassa olevalla sisapuhelimella juotavaa ja syotavaa. city legend on orchard roadin poikkikadulla kavelymatkan paassa singapura plaza ostarista, nuoriso tietaa paikan.

    ReplyDelete