skip to main |
skip to sidebar
Aikaisen heratyksen jalkeen hyvastelimme Nha Trangin ja hyppasimme bussiin joka veisi meidat Mui Neen. Mui Ne on pieni kalastajakyla jonka vieressa on Mui Ne rantalomakohde missa on ainoastaan hotelleja ja ravintoloita. Vaikka olimma ostaneet liput tavalliseen bussiin niin meidan onneksemme bussi olikin sleeperbussi ja saimme nukuttua pois eilispaivan drinksut matkan aikana. Saavuimme Mui Neen noin kello kahdelta paivalla. Heivasimme tavarat hotelliin ja suuntasimme rannalle. Ranta oli taynna purjelautailijota ja leijalautailijoita. Leijalautailu naytti tosi hauskalta. Mutta katsottuamme hintoja totesimme etta ehka sitten Thaimaassa. Olimme pari tuntia rannalla ja menimme sitten hotellille syomaan. Mui Ne osoittautui tosi kalliiksi paikaksi kun siella on ainoastaan turisteja joten paatimme etta jaisimme vain pariksi yoksi.
Elama jatkui samaan tahtiin Nha Trangissa. Heratys, ranta, sali, lounas, ranta, hotelli, paivallinen, hotelli, nukkumaan. Viimeisena paivana saliystavamme Rob Australiasta ehdotti etta han veisi meidat ulos syomaan paikkaan missa paikalliset syo. Joten kuudelta illalla meilla oli treffit Robin kanssa. Han vei meidat ravintolaan missa me olimme ainoat lankkarit. Tama myos tarkoitti sita etta menuta ei ollu englanniksi. Yritimme tilata kanaa mutta joka kerta tarjoilija osoitti kuvassa olevan kanan jalkoja. Rob oli toiminnan mies ja meni keittioon nayttamaan mita halusimme. Alkuruuaksi nautimme viiriaisenmunia. Odotimme tovin aikaa meille luvattua kokonaista kanaa ja kun se tuotiin poytaan totesimme etta olipa pieni kana, lautasella oli noin kuusi pientä kananpalaa luineen mutta dippauskastike oli tosi hyvaa. Lahdimme ravintolasta ja Rob naytti meille paikallisen biljardisalin ja hanen ystavansa omistaman leipomon mista saimme suklaakonvehteja. Pienen kana-aterian jalkeen olimme viela vahan nalkaisia joten menimme Robin ystavan Bobin ravintolaan syomaan vahan lisaa ja juomaan viinia. Kun Vietnamissa tilaat lasin viinia saat oikeasti lasin viinia eika mitaan saalittavaa 12 cl ja viini oli vielakin ihan hyvaa. Kavimme viela drinksulla Robin kanssa ja suuntasimme sitten hotelliin nukkumaan.
Kaatosateessa saavuimme kello 6 aamulla Nha Trangiin. Uusi-Seelantilainen pariskunta oli suositellut meille hotellia ja onneksemme bussi pysahtyi melkein hotellin viereen. Loysimme itsemme isosta huoneesta josta avautui viela isompi parveke. Soimme aamupalaksi banaanipannukakkua ja lepasimme joitakin tunteja huoneessa huonosti nukutun yon jalkeen. Kavimme kappailemassa kaupungilla mutta pian huono saa ajoi meidat takaisin hotellille.
Aamiaisen jalkeen Samuli suuntasi laheiseen kampamoon totteuttaakseen oman nakemyksensa menestyvan matkailijan kampauksesta. Hotellin vieresta olevasta kirjakaupasta loysimme suureksi iloksemme suomalaisia ja ruotsalaisia kirjoja joten niita tuli hamstrattua mukaan. Pakattuamme kamppeemme suuntasimme lentokentalle missa meita odotti tunnin lento Da Nangiin. Laskeuduttuamme hyppasimme taksiin joka vei meidat 30 km pitkalle China Beachille. China Beach on tunnettu siita etta se toimi amerikkalaisten sotilaiden lepo ja rentoutumis paikkana Vietnamin sodan aikana. Guesthousimme oli pieni ja vahan rapistuneen oloinen mutta silti niin mukava Hoa's Place. Paikan omistaja Hoa ja hanen vaimonsa ovat pyorittaneet paikkaa vuodesta 1994 ja he ovat hyvin sydammelisia ja auttavaisia ja hyvin ylpeita "local burgeristaan" missa on guacamolea. Guesthousissa on perinteena etta joka paiva kello 19 kaikki vieraat syovat yhdessa "family-dinnerin" mika lisaa paikan mukavaa tunnelmaa. Juuri ennen nukkumaanmenoa huomasimme etta meilla oli lemmikkielaimia huoneessamme, wc:n ilmastointiventtiilissa oli Rouva Pikkulinnun pesa ja lattialla tepasteli suuri ja mahtava Herra Torakka.
Aamulla totesimme että krapula oli tullut kylaan joten paatimme ottaa lunkisti. Pyorimme jonkun aikaa kaupungilla, kavimme syomassa hyvaa ruokaa, shoppailimme vahan ja Samuli kavi parturissa. Parturista tuli ulos vietnamilainen nakemys menestyvasta matkailijasta. Taman jalkeen vetaydyimme hotellihuoneeseen katsomaan elokuvaa.
Amusella muutaman kehnosti nukutun tunnin ja porisevien ja korisevien kiinalaisten kuuntelun ja haistelun turruttamina avautui silmiemme edessa sateisen trooppinen Hekou. Edellisesta ateriasta oli kulunut runsaasti aikaa ja aamuyon tunneista olisi viela tovi aikaa enne rajan avautumista tai ravintoloiden patojen lampiamista. Pienen kavelyn jalkeen paadyimme istuskelemaan porttikongiin rajan yittavan sillan kupeessa. Hitaasti hitaasti valuvien tuntien jalkaan Kiinan checkoutti avasi ja paasimme availemaan reppuja ja rinkkoja seka kertomaan terveydestamme ja missa oli tullut oltua kiinassa. Tassa vaiheessa meille valkeni vasta kauhistuttava totuus edellisesta yosta. Kovin luotettavan oloisista ja pahanhajuistisa ketjussa tupakkaa polttavista matkakumppaneistamme oli joku (epailen sita rotannaamaista vikisijaa joka huusi kannykkaansa kokoajan) kavalasti ja suurella vaaryydella anastanut makeasti uinuvan tursitin kameran hanen jalkojensa paalla sailyttamasta repustaan. Toisaalta suurta rohkeutta osoittanut pitkakyntinen oli palkintonsa ansainnutkin erittain uskaliaasta tempusta. Tasta masentumatta suuresti ylitimme sillan ja huomasimme olevamme huomattavasti iloisemman oloisessa Vietnamissa. Hiippailimme kantamuksinemme huutavista taksikuskeista huolimatta joitakin kilometria trooppisessa ilmastossa nalkiintyneena ja vasyneina juna-asemalle josta onneksi seuraava juna Hanoihin lahtikin tunnin sisalla. Matka kului leppoisasti. Noin 300km matkaan kului talta pendoliinolta reillu 11 tuntia..miten se on mahdollista ei varmaan tule koskaan ihmiskunnalle selviamaan. Tama ei sinaansa ollut huono juttu koska maisemat olivat erittain kauniita pienine olkikatto majoineen, riisipeltoineen ja vehreana kumpuilevine maastoineen. Miinuksena mainittakoon edelleen suolistossa paukuttava ravinnon puute ja ilmastointi joka sai viereisella penkilla olleen rouvan repimaan verhot junan ikkunoista ja kayttamaan niita peitteenaan. Noin kello yhdeksan aikoihin juna kolahti Hanoin steissilla stoppareihin ja pomppasimme taksiin aloittaen hotellin metsastyksen. Hotelli loytyi suht helpolla ja illallisen jalkeen kavimme suoraan levolle huolimatta klubeista pumppaavista bassoista.
Ulkona satoi vetta ja oli yllattavan viileaa Gorgen hellepaivien jalkeen. Lahdimme kiertelemaan vanhan kaupungin pikkukujia ja harjoittelemaan tinkaustaitojamme. Mukaan tarttui jokunen koru ja huivi. Maistoimme myos paikallista herkkua jogurttia joka oli tehty jakin maidosta ja se oli yllattavan hyvaa.Illalla lahdimme sitten bussiasemalle missa meita odotti uusi kokemus, sleeper-bussi. Sleeperbussissa on istuimien sijaan kerros-sangyt kolmessa rivissa ja jarjeton jalkahien haju.
Meille sanottiin Lijiangissa etta meidan kannattaa olla Gorgessa siihen asti kunnes lahtisimme takaisin Kunmingiin koska kaikki hostellit ovat taynna kansallispaivan lomien takia. Paatimme silti koetella onneamme ja lahtea yhdeksi yoksi Lijiangiin. Ennen lahtoamme paatimme kavella alas katsomaan Yangzee-jokea. Matka oli paljon pitempi kuin olimme kuvitelleet joten kavelimme vain puoleenvaliin koska aika alkoi kayda vahin. Minibussimatka Lijiangiin kesti vahan kauemmin talla kertaa koska kytkin ei tainnut olla kuskin kanssa samalla tasolla. Saimme huoneen samasta hostellista missa olimme yopyneet tiistaina. Lahdimme taas kiertelemaan ihastuttavia ja hirvittaviaa pikku kujia ja etsimaan ravintolaa ja loysimme pienen paikan missa oli tosi hyvaa ruokaa. Samuli tilasi lasin vakevaa joka maksoi 1,6€ ja mina lasillisen viinia joka maksoi 2,2 € mutta poytaan tuotiinkin pullo riisivinaa ja puoli pulloa viinia ja meidän kuului ottaa mukaamme se mitä ei juotu.
Tanaan emme tehneet muuta kuin syotiin, luettiin ja nukuttiin.
Paivan ohjelmaan kuului vanhan kaupunginmuurin kiertaminen joka on noin 14 km pitka lenkki. Kavelimme sen kolmessa tunnissa kun taas Fa Bien joka pyoraili teki sen puolessatoista tunnissa. Illalla menimme Fa Bienin kanssa syomaan ja sen jalkeen pelasimme viela hostellilla korttia Peterin, Chelsyn ja Fa Bienin kanssa. Yhdeksan aikoihin lahdimme juna-asemalle ja hyppasimme junaan joka veisi meidat Kunmingiin. Talla kertaa olimme ostaneet soft-sleeper liput koska ajatus vaunusta jossa olisi 30 kiinalaista ei oikein houkuttanut kun matka kestaisi 37 tuntia. Tyytyvaisina valintaamme olimme viela tyytyvaisempia kun neljan hengen hyttiimme ei tullutkaan muita.
Ulkona oli hellepaiva ja pienen eksymisen jalkeen loysimme bussin joka veisi meidat terrakotta-armeija museoon. Paikka osoittautui pieneksi pettymykseksi koska museo oli jaettu kolmeen rakennukseen ja ei ihan vastannut odotuksiamme. Ensimmaisessa oli iso kuoppa maassa ja siella taalla sirpaleita sotureista. Toisessa oli pieni kuoppa ja lisaa sirpaleita ja jokunen ehja seisova soturi. Kolmannessa oli sitten suuri kuoppa ja aika paljon ehjia seisovia sotureita ja hevosia. Olihan se hieno naky ja ajatus siita etta soturit ovat vuodelta 210 eaa. uskomaton mutta silti olimme odottaneet jotain suurempaa ja mahtavampaa. Museon jalkeen olimme huonoja turisteja ja suuntasimme Subwayhin syomaan.
Xi'aniin, joka on Kiinan entinen paakaupunki, saavuimme aamuvarhain ja juna-asemalla meita odotti kyyti hostellille. Talla kertaa olimme varanneet dormi-sangyt ja huoneessamme oli ainoastaan yksi tytto, Singaporessa syntynyt nykyisin Australiassa asusteleva Fa Bien. Myohemmin huoneesemme ilmestyi viela kanadalais-australialais pariskunta Chelsy ja Pete. Lahdimme tutustumaan kaupunkiin ja kavimme m.m. katsomassa muslimi-korttelia. Korttelissa meidat ymparoi katukeittioiden herkulliset tuoksut ja kojuissa myytiin teeta, hedelmia, pahkinoita ja pikkukraasaa. Uskaltauduimme ensimmaista kertaa ostamaan pikkupurtavaa katu-keittiosta, dumplingeja (keitettyja taikinanyytteja jauheliha-sipuli taytteella), ja hyvaa oli. Illalla juhlimme hostellin synttareita viereisessa baarissa.
