13.9.2009 Juna, Mongolia-Kiina

Heratyskellon arsyttava aani heratti meidat aivan liian aikaisin ja raahauduimme ylos sangysta, kerasimme kamppeemme ja raahauduimme rappusia alas missa kyyti juna-asemalle odotti meita. Hostellin omistaja pieni Etela-Korealainen mies nimeltaan Kim vaikutti hyvin stressaantunelta ja pian selvisi syy. Kiiltonahkakenka-mies joka oli hostellin mini-bussi kuljettaja oli edellisena iltana laittanut mini-bussin parkkiin torille ja joku oli sitten paattanyt parkkeerata bussin taakse niin etta bussi jai loukkuun. Joten nyt hostellin henkilokunta kyyditsi stressaantuneina vieraita juna-asemalle kahdella henkilo-autolla. Juna-asemalla meidat valtasi kauhea jano ja ostimme kioskilta vetta. Meilla ei enaa ollut paikallista raha joten kioskirouva teki hyvan diilin ja sai vedesta yhden dollarin. Kun olimme nousemassa junaan kioskirouva juoksi luoksemme ja antoi meille viela tikkarit. Junassa meilla oli hyttikaverina 18-vuotias nuorimies jonka nimea emme enaa muista mutta se oli vahan niin kuin Timjam tai jotain. Han puhui hyvin vahan englantia mutta niin paljon saimme selville etta han oli matkalla Pekingiin opiskelemaan. Mahtoipa poikaa jannittaa koska koko matkan ajan han joko tuijotti ikkunasta ulos tai makasi sangylla tuijottaen kattoon, soi pari keksia ja joi vahan vetta. Nalkaisina me taas paatimme testata ravintola-vaunun antimia mika kylla osoittautui huonoksi valinnaksi. Epamaarainen schnitzeli ja kylmat ranskalaiset eivat olleet mitaan herkkua. Ylitettyamme Mongolian rajan saavuimme Kiinan passin-tarkastusasemalle missa punaiset jouluvalot vilkkuivat ja kaijuttimista kuului wiener-valssi. Yhtakkia hyttiimme ilmestyi mies mustissa jolla oli valkoinen hengitys-suoja suun edessa. Hanella oli kadessaan laite jonka han osoitti Timjamia pain ja Timjamin otsaan ilmestyi punainen laaserinjalki, sitten han teki saman meille. Tama ihmeellinen otus tarkisti etta meilla ei ollut kuumetta. Taman jalkeen jouduimme ensimmaista kertaa nayttamaan mita meilla oli rinkoissa ja rajavartija tutkiskeli vakavana kirjojamme mutta alkoi hymyilla kun esittelimme likapyykkipussimme.